Oikotie Optimaaliin -valmennus on edennyt ensimmäisen viikon lopulle. Tämä viikko kului pitkälti oman nykytilanteen miettimisen ja tavoitteiden asettamisen parissa.
Itsellä ensimmäinen tavoite on hyvinvointi niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Seuraavana tulee kiinteytyminen ja stressinhallinnan opettelu.
Perjantaina lähdin helsinkiin tapaamaan Anua, joka teki minulle BioSignature -mittauksen ja piti valmennukseen kuuluvan 60 minuutin yksilövalmennuksen. Mittauksessa mitataan rasvapoimu 12 kohdasta kroppaa ja paikat, mistä löytyy suhteellisesti eniten rasvaa, kertovat ihmisen hormonitasapainosta.
Itsella suhteessa eniten rasvaa keräävät paikat olivat takareisi, rinnan sivu ja lonkan sivu. Kaksi ensimmäistä kertovat siitä, että kropassani on liikaa estrogeenia ja käytetyt estrogeenit eivät pääse poistumaan kunnolla (tämä kertoo suolisto-ongelmista, mitä minulta myös löytyy). Rinnan sivu kertoo lisäksi liian alhaisesta testosteronin määrästä ja lonkan sivu liian hiilaripitoisesta sapuskasta.
Tulokset olivat juuri sellaiset, kuin ajattelinkin: vatsa on vaivannut tasaisen epätasaisesti, joten suolistossa on jokin pielessä, lisäksi olen syönyt aivan liikaa herkkuja ja treenit ovat olleet katkolla (laskee testosteronitasoa). Ongelmia korjaavia tekijöitä kohdallani ovat muun muassa suoliston tasapainotus, huonon hiilarin vähentäminen ja treenin lisääminen. Suoliston tasapainotus auttaa käytettyjen estrogeenien poistossa, huonojen hiilarien karsiminen hiilarin sietokyvyssä ja treeni lisää testosteronin tuotantoa. Käytännössä aloitan syömään vahvoja (ja kalliita) maitohappobakteereita sekä nostan aamuista glutamiinin annostusta, karsin herkkuja ja alan treenata. Kuulostaapa simppeliltä.
Yksi mielenkiintoinen pointti mikä tuli, oli se, että jatkuvasti riesanani ollut makeanhimo saattaa johtua suoliston huonosta bakteeritasapainosta. Huonot bakteerit ovat vallalla ja ne käyttävät ravinnokseen sokeria --> himo sokeriin lisääntyy. Näiden vahvojen maitohappobakteereiden syöminsen kuuriluontoisesti (20-30pv) pitäisi keikauttaa tuo tasapaino toisin päin ja näin ollen myös vähentää makeanhimoa. Kuurin aikana pyrin lisäksi poistamaan kaiken lisätyn sokerin ruokavaliostani, jotta huonoilla bakteereilla olisi mahdollisimman vähän ravintoa.
Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen tapaamiseen. Mittaus oli mielestäni luotettava, sillä sen näyttämät ongelma-alueet olivat myös itselläni mielessä ykkösenä. Sain paljon hyviä vinkkejä asioiden viemiseen parempaa suuntaan. Tapaamisen teemana oli koko ajan hyvinvoinnin parantaminen ja kaikki vinkit mitä sain, tähtäävät siihen. Kroppa toivottavasti muuttuu myös voinnin parantumisen seurauksena.
Lauantaina oli vuorossa valmennukseen kuuluva treenikoulu, josta kirjoittelen enemmän seuraavassa postauksessa.
Elina
Itsellä ensimmäinen tavoite on hyvinvointi niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Seuraavana tulee kiinteytyminen ja stressinhallinnan opettelu.
Perjantaina lähdin helsinkiin tapaamaan Anua, joka teki minulle BioSignature -mittauksen ja piti valmennukseen kuuluvan 60 minuutin yksilövalmennuksen. Mittauksessa mitataan rasvapoimu 12 kohdasta kroppaa ja paikat, mistä löytyy suhteellisesti eniten rasvaa, kertovat ihmisen hormonitasapainosta.
![]() |
| Lähde: Optimal Performance |
Tulokset olivat juuri sellaiset, kuin ajattelinkin: vatsa on vaivannut tasaisen epätasaisesti, joten suolistossa on jokin pielessä, lisäksi olen syönyt aivan liikaa herkkuja ja treenit ovat olleet katkolla (laskee testosteronitasoa). Ongelmia korjaavia tekijöitä kohdallani ovat muun muassa suoliston tasapainotus, huonon hiilarin vähentäminen ja treenin lisääminen. Suoliston tasapainotus auttaa käytettyjen estrogeenien poistossa, huonojen hiilarien karsiminen hiilarin sietokyvyssä ja treeni lisää testosteronin tuotantoa. Käytännössä aloitan syömään vahvoja (ja kalliita) maitohappobakteereita sekä nostan aamuista glutamiinin annostusta, karsin herkkuja ja alan treenata. Kuulostaapa simppeliltä.
![]() |
| Odotushuoneessa oli melkoisen osuva lainaus |
![]() |
| Omnomnom |
Lauantaina oli vuorossa valmennukseen kuuluva treenikoulu, josta kirjoittelen enemmän seuraavassa postauksessa.
Elina




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti