Elämä ilman unelmia

Kirjoittelin toissapäivänä mun Australian reissusta kertovaan blogiin viimeisen postauksen. Postauksessa käsittelin mun tän hetkisiä fiiliksiä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Tai oikeastaan niiden puutetta. Toi kirjoitus oli eräänlainen piste mun elämän suurimmalle unelmalle. Suljin kirjan kannen viimeistä kertaa. Kirjoittamisen jälkeen oli jotenkin tosi surullinen ja masentuntut fiilis.

Ehkä suurin syy tähän on se, että nyt kun palattiin, Suomessa ei ollut juuri mikään muuttunut. En oikein tiedä minkä odotin muuttuvan, mutta juuri mitään ei ollut tapahtunut. Suurin muutos lienee se, ettei Nastolassa ole enää Seppälää. Jes. Tää sai mut jotenkin miettimään sitä, miten paikallaan elämä monella polkee. Alkaako myös mun elämä polkemaan paikallaan? Saan jossain vaiheessa työpaikan, käyn töissä 40 vuotta. Jossain välissä saan ehkä lapsia ja siinä se. Tää oli jossain vaiheessa mun suunnitelma tulevaisuudesta, mutta onko se sitä enää? En mä tiedä. Oikeestaan oon ihan hukassa. Mua ei juuri kiinnosta tehdä oman alan töitä, ei hankkia asuntoa, ei tehdä lapsia. Eikä varsinkaan kasata niskaan kasaa velvollisuuksia.

Haluun tässä vaiheessa sanoa, että en siis tarkoita sitä, että noi lapset ja talot olisi jotenkin vähäpätöisiä asioita. Joillekin ne voi olla juuri se unelma, millaista tulevaisuuden haluaa olevan. Mutta haluanko mä? Se onkin tässä se suuri kysymys. Mä en tiedä yhtään mitä mä haluan.

Henkisesti paluu Suomeen on ollut paljon suurempi juttu, kun täältä lähtö. Silloin mulla oli edessä unelma, jota lähdin toteuttamaan. Oikeestaan mun kaikki toiminta viimeiset 4 vuotta kulki kohti tuota unelmaa. Enää mulla ei ole sitä. Eikä mitään muutakaan unelmaa. Elämä ilman unelmia on niiiiiiin tyhjää.

Päivät puuhailen mitä sattuu vailla päämäärää. Siivoilen, teen ruokaa, treenaan ja oon periaatteessa ihan onnellinen. Silti mun elämästä tuntuu puuttuvan jotain. Se tärkein, palo sydämessä, asia jota tavoitella ja haluta, motivaatio nousta uuteen päivään, unelma.

Suunnitelmallisuus auttaa ehkäisemään tyhmiä valintoja

Moikka,

Ajattelin tässä postauksessa ensin päivitellä vähän mun kuulumisia ja sitten avata otsikon fraasia mun ja valmennuksen näkökulmasta.

Tää viikko on jotenkin ollut ihan älyttömän kiireinen. Koko ajan on saanut olla juoksemassa joka suuntaan. Ruokailut on kuitenkin pysyneet suht järkevinä, eikä herkkuja oo tullut puputettua eilistä paria kahvikeksiä lukuunottamatta. Oon myös ihme kyllä pysynyt erossa karkeista jo kohta kaksi viikkoa. Ei edes oo juurikaan tehnyt mieli. Tää on jonkun sortin ennätys mulle sitten yläasteajan. Tässä muutamia ruokakuvia viime ajoilta:

Pähkinäleipää ja smoothieta aamupalaksi

Bataatti-kookoskeittoa, raejuustoa ja paahdettuja kurpitsansiemeniä

Quinoachiliä lounaaksi

Banskulettuja aamupalaksi

Aamupalaa

Tuorepuuroa aamupalaksi

Kaurapuuroa aamupalaksi

Jotain ei niin oppikirjamaista on myös eksynyt kurkusta alas. Esimerkiksi tänään käytiin kaverin kanssa lounaalla ja syötiin riistakäristystä ja perunamuussia. Koostin annoksen kuitenkin lautasmallin mukaan, joten ihan hyvä ateria siitä tuli. Ja oli muuten hyvää! Karkkia vältän vielä tulevat pari viikkoa, sillä niin kauan kestää tuo tehomaitohappobakteerikuuri.

Yksi selkeä muutos, minkä olen olossani huomannut, on lisääntyneen liikunnan aiheuttama ruokahalun kasvu. Heti huomaa, jos tulee syötyä liian kevyesti päivällä sillä illalla tekee sitten mieli tyhjentää koko jääkaappi. Muutama ilta onkin tullut syötyä enemmän juurikin tuon takia. Olen kuitenkin onnistunut nämä "ekstra syömiset" valitsemaan suht järkevästi: proteiinipatukkaa, pala tummaa leipää, omena jne.. Herkkuja ei ole eksynyt näissä tilanteissa suuhun yhtään. Melkoista edistystä mulle!

Liikuntaa on tullut harrastettua ihan suht kivasti. Tällä viikolla kävin salilla maanantaina. Tiistaina tein kotitreenin ja huomenna aamulla menen taas salille. Viikonloppu menee Peurungassa, missä olisi tarkoitus käydä salilla ja lenkillä, sekä uida ja saunoa. Täytyy koittaa syödä tarpeeksi tukevasti aamusta, jotta ei reippaan liikkumisen johdosta illalla karkaa syöminen käsistä.

Oikotie Optimaaliin etenee omalla painollaan tässä sivussa. Harmiksi täytyy tunnustaa, että en ole kuluneella viikolla ehtinyt ihan täysillä valmennukseen panostamaan, eikä viikonloppukaan tuo helpostusta, sillä olen tosiaan lähdössä Peurungan kylpylään pariksi päiväksi kaverini kanssa. Ensi viikolla täytyy pyhittää enemmän aikaa valmennuksen ajatustyölle. Aiheina ovat muun muassa tämän viikon 10 optimaalisen ravitsemuksen periaatetta, joita ruvetaan soveltamaan omaan elämään. Näihin sisältyy muun muassa säännöllistä syömistä, riittävää proteiinin saantia, kasvisten syömistä joka aterialla, sekä suunnitelmallisuutta syömisessä.

Kaksi periaatetta, jotka itselläni vaativat eniten töitä ovat suunnitelmallisuus ja kasvisten syönti JOKA aterialla. Syön kyllä kasviksia ja marjoja, mutta en joka aterialla. Monesti jos syön leipää, en syö rehuja, sillä en tykkää niistä leivällä. Nyt olen alkanut ottaa viereen lautaselle kurkun pätkän ja kourallisen minitomaatteja. Pienin askelin!

Toinen juttu itselleni, mitä pitää kehittää, on suunnitelmallisuus. Usein jaksan suunnitella ruoat ennakkoon, mutta välillä tulee heikkoja hetkiä ja jos suunnitelmaa ei ole, on valinta tyhmä tai vähintäänkin tylsä. Tylsyyden välttäminen on mulle erittäin tärkeää, koska kylästyn erittäin helposti, jos lähes jokainen ateria koostuu kanasta tai jauhelihasta ja salaatista. Lisäksi mä haluan nauttia ruoan mausta ja valitettavasti esim. wokvihannekset, kana ja riisi ei todellakaan tällä hetkellä hivele mun makuhermoja. Olen myös ihan käytännössä huomannut, että jos "hemmottelen" mieltäni ja syön oikeasti maistuvaa ruokaa, ei mun tee mieli herkkuja yhtään niin paljon, kuin jos olisin syönyt jotain sellaista, mistä en niin kovin pidä (tai mikä tulee jo ulos korvista).

Hyvä esimerkki suunnittelusta on jo ylemmissä kuvissa vilahtava quinoachili. Valmennuksessa nousi ohje esille ja sijoitin sen sitten viikon ruokalistaan. Ruoasta tuli erittäin maistuvaa ja kattilasta riitti evästä moneksi päiväksi. Nam! Ohje täältä jos kiinnostaa kokeilla.

Ai että oli hyvää!

Päätin panostaa tähän suunnitelmallisuuteen ja tilasin Parempaa ruokaa -keittokirjan. Tämän ja netin avulla ajattelin alkaa joka sunnuntai suunnittelemaan viikon ruokalistan valmiiksi. Tällä varmistan, että ruoka on vaihtelevaa ja hyvää, sekä terveellistä.

Yksi tämän valmennuksen parhaista puolista onkin mielestäni se, että me ei saada mitään valmista ruokavaliota tyyliin 100g jauhelihaa, 40g riisiä, 200g kasviksia, vaan meitä opetetaan pikku hiljaa tekemään tämän yllä olevan tyylisiä muutoksia, jotka tuovat järkeä syömiseen. Tämä on toivottavasti se loppuelämän tapa!

Elina

Koska treenaamisesta tulee kivaa?

Moi taas!

Uusi viikko valmennuksesta pyörähti käyntiin eilen ja tehtäväksi tuli pitää muutamalta päivältä ruokapäiväkirjaa. Eilinen ja tämä päivä näyttävät tältä:

19.1.2015
Aamupala: Annos mannapuuroa ja mustikoita, yksi kananmuna, kuppi kahvia maidolla
Lounas: 2 jauhelihapihviä, juuresmuusia, porkkanaraastetta, raejuustoa
Välipala: Questbar -proteiinipatukka
Illallinen: 3 palaa täysjyväruisleipää kinkulla, juustolla ja kurkulla

20.1.2015

Aamupala: 2 banaani-kookospannukakkua ja sokeritonta omenasosetta, kuppi kahvia maidolla
Lounas: 2 jauhelihapihviä, juuresmuusia, porkkanaraastetta, raejuustoa
Välipala: Omena
Illallinen: 2 jälkiuunipalaa maksamakkaralla
 

Lounasta eilen ja tänään

Olen mielestäni onnistunut ihan kohtuu hyvin. Eilen söin päivällä hieman liian vähän ja illalla olikin sitten melkoinen nälkä, jolloin leipiä meni ehkä yksi liikaa. Melko pientä silti. Tänään söin sitten enemmän lounaalla ja nälkä pysyi pois hyvin. Jos ihmettelette, että miksi syön vain 4 kertaa päivässä, niin herään sen verran myöhään, että aamupala menee monesti lähemmäs yhtätoista. Tällä rytmillä viidesti syöminen olisi tuputtamista. Lisäksi tykkään mielummin syödä 4 kertaa mahan täyteen, kuin 5 pienempää annosta. Tämä syömisrytmi tuntuu sopivan hyvin mun kropalle ja mielelle.

Aloitin lisäksi sunnuntaina kuukauden kuurin tässä postauksessa mainitsemiani maitohappobakteereita. Tämä kuukausi olisi tarkoitus olla kokonaan syömättä herkkuja, sillä sokeri on suoliston huonojen bakteerien ravintoa ja syömällä sitä, tuhoan noiden himokalliiden maitohappobakteerien hyödyt. Ei käy sanoo sisäinen rahastonvartija.

Sitten päästäänkin otsikon aiheeseen eli siihen, kuinka paljon kunnon pitää kasvaa että treenaamisesta tulee kivaa? Olen nyt harrastanut jonkun verran liikuntaa tuosta 5 päivästä lähtien. Kalenteri näyttää tältä:

Lisäksi hyötyliikuntaa, kuten puunkantoa ja lumitöitä on tullut tehtyä muinakin päivinä. Melko varovaisesti olen aloitellut, sillä pohjakunto nyt on mitä on. Aiemmin mulla on myös ollut ongelmana pitää treenitahti järkevänä ja treenimäärät kasvavat erittäin herkästi liian koviksi. Vaatii melkoista tahdonvoimaa noudattaa valmennuksen suositustreenimääriä, jotka ensimmäisellä viikolla olivat tuon 2 treeniä ja tällä ja ensi viikolla 3 treeniä + intervalli.

Tänään kävin tosiaan tekemässä valmennuksen kolmannen treenin ja oli melkoisen hanurista jälleen kerran. Huono olo tuli melkein heti alussa ja jatkui loppuun asti. Sisukkaasti kuitenkin tein treenin loppuun. Huh. Melkoisen kuollut olin taas jälkeen päin, vaikka ei ton pitäs mikään kovin kova treeni olla edes. Treeni oli sama, kuin ensimmäinen, mutta enemmän sarjoja ja vähän enemmän painoja.

Oon viimeks ollu näin heikossa kunnossa joskus 17 vuotiaana, ennen kun alotin säännöllisen salitreenin ja en todellakaan muistanu, että alottaminen on näin persiistä :D. Koska tästä tulee kivaa, kysyn vaan???!!!

Todiste, että oon ainakin käyny istumassa salilla

 Pohjalta ei kai pääse kun ylös päin.

Elina

Huono päivä

Moi,

Ensimmäinen huono päivä (melkein) takana sitten valmennuksen alkamisen. En oikein edes osaa sanoa, että miksi. Jo aamulla herätessä fiilis oli kurja eikä mikään kiinnostanut. Päivällä yritin puuhailla jotain kivaa ja kävin kiertelemässä kirppareilla. Kotiin tultuani oli kuitenkin edelleen paska fiilis jota muutamat pienet harmitukset vielä voimistivat.

Tässä vaiheessa teki jo mieli karkkia ja tiesin olevani heikoilla jäillä. Sitten kuin tilauksesta mies lähti kavereiden kanssa uimaan ja jäin kolmin kissojen kanssa. Ja ei kun enkkulakut kaapista ja mussuttamaan.

Siinä sitten mussutin herkkuhimot pois ja jälkeen päin olin entistä masentuneempi, joskin jotenkin silti tyytyväinen olooni (kai ne karkit saa jotkut endorfiinit mun aivoissa liikkeelle). Jos tästä pitää jotain hyvää etsiä, niin en syönyt ihan järkyttävää määrää, vaan sen verran, että mieliteko lähti. En myöskään mennyt noiden syömisen päälle mättämään pakastimesta jäätelöä ja pussillista leipää. Laiha lohtu, mutta osoittaa ainakin sen, että hieman eteen päin on pahimmista ajoista tultu. Tekemistä on toki vielä paljon.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tiukassa vanhat tavat istuu. Olen lohduttanut itseäni herkuilla niin kauan, kuin muistan ja vaikka fiilikset on olleet nämä ensimmäiset viikot hyvät, ei tässä mitenkään kuivilla olla. Heti kun tulee huono päivä, tulevat vanhat tavat mieleen ja niiden vastustaminen on todella vaikeaa. Jotenkin tulee sellainen "ei millään oo mitään väliä" -fiilis. Pahinta tässä on, että kun se syöminen jollain tasolla oikeasti auttaa mielialaan.

Mulle peruskaava on se, että harmittaa ja jään yksin ja syön. Jos mies on kotona, en näin käyttäydy. Seuraavaan harmitukseen lääkkeenä voisi olla se, että yritän välttää yksin jäämistä. Toki joku keino pitäisi myös keksiä siltä varalta, että miehellä sattuu olemaan jotain menoa. "Et voi mennä nyt sinne, kun sitten mä jään yksin ja syön kilon karkkia." Ei kuulosta kovin reilulta ei (ja tosiaan ei auta, vaikka kotona ei olisi karkkia, sillä sitten menen kauppaan).

Tosi vaikea miettiä mitään korvaavaa toimintaa tolle karkin syömiselle, jonka seurauksena olo ainakin jollain tasolla paranee. Nytkin lähdin ulos ja vietin muutaman tunnin pihalla ja kirppareilla ja ei mitään vaikutusta mielialaan. Millä ihmeellä sitä korvaa sen mielihyvän, mitä syöminen aiheuttaa?? Tähän kysymykseen vastauksen keksijän soisi voittavan jonkun sortin palkinnon.

Tälläsiä asioita tänään. Ehkä huomenna paremmin.

Ensimmäinen ohjelman treeni takana ja katsaus syömisiin

Tänään kävin tekemässä valmennuksen ensimmäisen treenin. Treeniohjelma on todella erilainen, mihin oon tottunut. Aiemmin oon tottunut treenaamaan kovaa, isoja liikkeitä ja mahdollisimman nopeasti paljon painoja. Tässä ensimmäisessä treeniohjelmassa, joka kestää 4 viikkoa, keskitytään syvien- ja tukilihasten vahvistamiseen, puolierojen tasoittamiseen ja liikemallien oikeaan oppimiseen.

Ohjelmassa on askelkyykkyjä, syväkyykkyjä ja erilaisia liikkeitä syvien vatsalihasten aktivointiin. Suuri paino on myös lämmittelyllä, jossa tehdään erilaisia liikeratoja avaavia ja hermoja aktivoivia liikkeitä. Alussa itse treeni ei ole kovin pitkäkestoinen, mutta kierrosmäärät nousevat viikoittain. Nyt mulla meni varmaan yhtä paljon aikaa lämmittelyyn, kuin  itse treeniin :D.

Treenin jälkeen rullailin kropan läpi foam rollerilla ja kyllä oli niin vetreä olo, että oksat pois. Yritän pitää tämän fokuksen tulevaisuudessakin. Itseasiassa tilasin himaankin tuollaisen rullan, josko tulisi kotonakin tehtyä jotain. Jos muita kiinnostaa, niin kuntokauppa.fi:stä kyseisen pötkylän saa halvimmalla hintaan 29.90e.

Kohta rullaillaan

Ruokapuoli on mennyt suht ok. Aamupalaksi oon syönyt smoothieita, puuroa ja tänään banaanilettuja. Lounaaksi tein eilen bataatti-kookossosekeittoa. Herkkuja on välillä eksynyt suuhun, mutta melko pieniä juttuja. Esim. eilen yksi pieni giflar-pulla ja tänään muutama ufo-irttari. Kaukana kuitenkin ollaan aiemmasta mättämisestä.  Iltapuolen syömistä pitäisi vielä petrata. Helposti tulee syötyä leipää. Ajattelin tänään leipoa hyväksi havaitun siemenvuokaleivän, niin saisin vähän enemmän hyviä rasvoja ruokavalioon. Tuo leipä on lisäksi maun puolesta melko nannaa ja niin tuhtia, että yksi viipale pitää nälkää pitkään.

Ja pystyn ottamaan vaan pari!

Bataatti-kookoskeitto, raejuustoa ja kurpitsansiemeniä

Herkkuleipää!
Kuva Place for dreams -blogista

Kuva Place for dreams -blogista

Elina

Squat right or go home

Lauantaina pidettiin Oikotie Optimaaliin -valmennuksen ensimmäinen 4 tunnin mittainen treenikoulu. Treenikoulussa käytiin läpi perusasioita treenaamisesta ja liiketekniikoista sekä tutustuttiin uuteen treeniohjelmaan. Tuohon neljätuntiseen mahtui paljon asiaa ja tuli sieltä myös paljon uutta, vaikka pidinkin perustietojani suht hyvinä.

Ensimmäinen uusi asia tuli heti lämmittelystä. Lämmittelyllä on kolme tarkoitusta:

1. lämmittää lihakset
2. avata liikeradat
3. aktivoida hermot

Kuntopyörä ja cross trainer tekevät tasan tuon ensimmäisen kohdan, eli lämmittävät lihakset. Näitä tulisikin käyttää aluksi vain muutama minuutti, maksimissaan 5. Tämän jälkeen tulisi tehdä erilaisia avaavia liikkeitä, kuten käsien pyörityksiä, lantion pyörityksiä ja erilaisia kiertoja. Viimeisenä syvien lihasten aktivoimiseksi voi tehdä esimerkiksi muutaman lankkupidon. Näiden lisäksi ennen varsinaisia työsarjoja, tulisi treeniliikkeitä tehdä pari sarjaa huomattavasti treenipainoja pienemmillä painoilla, jotta saadaan treenattavan lihaksen hermoja heräteltyä.

Itse olen aiemmin polkenut 10 minuuttia joko crossarilla tai kuntopyörällä ja kuvitellut lämmittelyn olevan siinä. Ei ihme, ettei työsarjoissa ensimmäisissä sarjoissa ole saanut kunnon tuntumaa lihakseen.

Askelkyykky

Ehkä isoin juttu, mikä tuli mulle uutena liittyi askelkyykkyyn. Olen itse tehnyt aina askelkyykyn tähän malliin ja kuvitellut tekeväni oikein:

Etupolvi 90 asteen kulmassa ja takapolvi lattiaan

Nyt kuitenkin tuli ilmi, että parempi ja tehokkaampi tekniikka on tämä:

Etupolvi reilusti varpaiden yli
ja takajalka mahdollisimman suorana

Aloitin askelkyykkyjen tekemisen pumpissa ja siellä ohjaajat aina tolkuttivat, että etupolvi ei saa ylittää varpaita ja takapolvi pitää viedä mahdollisimman lähelle lattiaa. Monella muulla treenikoululaisella oli myös tämä luulo ja tuon jälkimmäisen kuvan kaltainen kyykky sai aikaan paljon ihmetteleviä katseita ja "mutta just tolleenhan ei pidä tehdä." -kommentteja. Nämä kommentit saivat kuitenkin heti täystyrmäyksen ja ohjaaja kertoi tuon olevan paljon tehokkaampi ja parempi tekniikka, sillä se lisää liikkuvuutta ja vahvistaa polven tukilihaksia huomattavasti ensimmäistä vaihtoehtoa enemmän. Itseasiassa polven tukilihakset alkavat vahvistua vasta, kun kyykky viedään alle 90 asteen.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa liikerata jää niin vajavaiseksi, että paras tuntuma jää yleensä pois. Syy siihen, miksi niin usein (varsinkin ryhmäliikuntatunneilla) opetetaan tuo vajaan liikerajan kyykky on se, että ryhmäliikunnassa ohjaajilla ei ole aikaa valvoa jokaisen osallistujan tekemisiä ja tuolla ensimmäisellä tyylillä ei saa hajotettua paikkojaan, vaikka tekniikka olisi kuinka pielessä (paitsi jos on järkyttävästi painoa). Toinen syy on nopea tahti, jolloin osallistujat eivät ehdi tarkkailla tekniikkaansa itse peilistä tarpeeksi. Jälkimmäisen kuvan kyykkytyyli vaatii huomattavasti enemmän keskittymistä asentoon, jotta tekniikka pysyy hyvänä ja tekeminen turvallisena. Jos alemman kuvan kaltainen kyykky tuntuu haastavalta, kannattaa alussa laittaa etummaisen jalan alle jonkunmoinen koroke (20-40 senttiä).

Tärkeimmät tekniikkaseikat askelkyykyssä:

• Etujalan polvi samaan suuntaan varpaiden kanssa (ehdottomasti tärkein)
• Polvet eivät saa kiertyä sisään eikä ulos
• Takajalan jalkaterä suorassa.
• Jalat askeleen verran erillään toisistaan (ei siis peräkkäin)
• Takimmaisen jalan polvi mahdollisimman suorana
• Selkä suorana

 

Syväkyykky

Toinen huomionarvoinen juttu liittyi syväkyykkyyn. Tämähän on ehdottomasti tehokkain kyykky ja sen tekemiseen pitäisi panostaa. Liike on erittäin tehokas jopa ilman painoja jos tekniikka on oikea. Monella, jolla on polven kanssa ongelmia, on sellainen kuvitelma, ettei pääse syväkyykkyyn. Tämä luulo on usein väärä. Syitä on kahdenlaisia: Liikkuvuusongelma tai liikemalliongelma. Liikkuvuusongelmassa ihmiseltä löytyy fysiologinen syy, miksi hän ei voi tehdä jotain liikettä, eli tässä tapauksessa ei pääse tarpeeksi syvälle kyykkyyn. Liikemalliongelmassa syy on päässä: luullaan, ettei liike onnistu --> Aivot luulevat, että nyt sattuu ja jotain hajoaa ja jännittää tietyt lihakset niin, ettei liike onnistu. Tämä on usein tiedostamatonta.

Jos on itse sitä mieltä, ettei syväkyykky onnistu, voi testata helposti johtuuko se liikkuvuusongelmasta vai liikemalliongelmasta: astu seinän viereen varpaat 5 senttiä seinästä ja taivuta polvea kohti seinää. Jos polvi menee seinään asti pitäisi sinun päästä syväkyykkyyn ja este on vain päässäsi. Jos polvi ei mene seinään asti (ei väkisin vääntämistä), on kyseessä liikkuvuusongelma ja polven liikkuvuutta täytyy lisätä ennen, kuin kyykky onnistuu.

Hyvin pääsee syväkyykkyyn!

Jos testi onnistuu ja huomaat, että kyse on liikkuvuusongelmasta. Tilannetta voi lähteä parantamaan laittamalla korokkeen kantojen alle. Jos tämäkään ei tuo apua syvälle pääsemiseen, voi avuksi ottaa tolpan. Mene tolpan eteen seisomaan ja kyykisty alas samalla tolpasta kiinni pitäen. Tällä tekniikalla yleensä kaikki, joilla ei ole liikkuvuusongelmaa, pääsevät syväkyykkyasentoon. Kun nämä tolppakyykyt sujuvat hyvin, siirrytään korokkeeseen kantojen alla ja viimein otetaan nekin pois.

Hyvä kyykkyasento jalkoihin ja tolpasta kiinni
Lähde: Ilta Sanomat

Laskeudutaan alas asti tolpasta kiinni pitäen
Lähde Ilta Sanomat

Meillä ryhmässä oli joitain ihmisiä, jotka sanoivat suoraan syväkyykkyä aloitettaessa, ettei se onnistu heiltä. Yllä olevan testin jälkeen vain yhdeltä löytyi liikkuvuusongelma.

Syväkyykyn edut vajaan liikerajan kyykkyyn nähden ovat samat, kuin kunnolla tehdyssä askelkyykyssä: polven tukilihakset vahvistuvat, liikeradat paranevat, jonka seurauksena liikkeestä tulee huomattavasti tehokkaampi.

Tässä Ilta Sanomien artikkelissa on hyvää asiaa, miksi kannattaa parantaa kyykyn liikerataa.

Tärkeimmät asiat (syvä)kyykyssä:

• Jalat hieman lantiota leveämmässä asennossa (liian kapeassa asennossa ei yksinkertaisesti pääse tarpeeksi syvälle)
• Polvet ja varpaat samaan suuntaan
• Varpaat hieman ulos päin
• Selkä suorassa (huom, erittäin tärkeä. Jos selkä pyöristyy, välilevylle tuleva paine 10 kertaistuu!)

Lapsille tämä on luonnollinen asento, miksi ei aikuisille?

Nämä kolme asiaa jäivät parhaimmin itselle mieleen ja treenikoulun seurauksena lämmittelyni ja kyykkytyylini tulee muuttumaan pysyvästi. Ensin treenaan liikeradat kuntoon ja tarpeeksi laajoiksi ja vasta sen jälkeen lisään painoja.

Elina

Tavoitteita ja BioSignature-mittauksen tuloksia

Oikotie Optimaaliin -valmennus on edennyt ensimmäisen viikon lopulle. Tämä viikko kului pitkälti oman nykytilanteen miettimisen ja tavoitteiden asettamisen parissa.

Itsellä ensimmäinen tavoite on hyvinvointi niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Seuraavana tulee kiinteytyminen ja stressinhallinnan opettelu.

Perjantaina lähdin helsinkiin tapaamaan Anua, joka teki minulle BioSignature -mittauksen ja piti valmennukseen kuuluvan 60 minuutin yksilövalmennuksen. Mittauksessa mitataan rasvapoimu 12 kohdasta kroppaa ja paikat, mistä löytyy suhteellisesti eniten rasvaa, kertovat ihmisen hormonitasapainosta.

Lähde: Optimal Performance

Itsella suhteessa eniten rasvaa keräävät paikat olivat takareisi, rinnan sivu ja lonkan sivu. Kaksi ensimmäistä kertovat siitä, että kropassani on liikaa estrogeenia ja käytetyt estrogeenit eivät pääse poistumaan kunnolla (tämä kertoo suolisto-ongelmista, mitä minulta myös löytyy). Rinnan sivu kertoo lisäksi liian alhaisesta testosteronin määrästä ja lonkan sivu liian hiilaripitoisesta sapuskasta.

Tulokset olivat juuri sellaiset, kuin ajattelinkin: vatsa on vaivannut tasaisen epätasaisesti, joten suolistossa on jokin pielessä, lisäksi olen syönyt aivan liikaa herkkuja ja treenit ovat olleet katkolla (laskee testosteronitasoa). Ongelmia korjaavia tekijöitä kohdallani ovat muun muassa suoliston tasapainotus, huonon hiilarin vähentäminen ja treenin lisääminen. Suoliston tasapainotus auttaa käytettyjen estrogeenien poistossa, huonojen hiilarien karsiminen hiilarin sietokyvyssä ja treeni lisää testosteronin tuotantoa. Käytännössä aloitan syömään vahvoja (ja kalliita) maitohappobakteereita sekä nostan aamuista glutamiinin annostusta, karsin herkkuja ja alan treenata. Kuulostaapa simppeliltä.

Odotushuoneessa oli melkoisen osuva lainaus

Yksi mielenkiintoinen pointti mikä tuli, oli se, että jatkuvasti riesanani ollut makeanhimo saattaa johtua suoliston huonosta bakteeritasapainosta. Huonot bakteerit ovat vallalla ja ne käyttävät ravinnokseen sokeria --> himo sokeriin lisääntyy. Näiden vahvojen maitohappobakteereiden syöminsen kuuriluontoisesti (20-30pv) pitäisi keikauttaa tuo tasapaino toisin päin ja näin ollen myös vähentää makeanhimoa. Kuurin aikana pyrin lisäksi poistamaan kaiken lisätyn sokerin ruokavaliostani, jotta huonoilla bakteereilla olisi mahdollisimman vähän ravintoa.

Omnomnom

Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen tapaamiseen. Mittaus oli mielestäni luotettava, sillä sen näyttämät ongelma-alueet olivat myös itselläni mielessä ykkösenä. Sain paljon hyviä vinkkejä asioiden viemiseen parempaa suuntaan. Tapaamisen teemana oli koko ajan hyvinvoinnin parantaminen ja kaikki vinkit mitä sain, tähtäävät siihen. Kroppa toivottavasti muuttuu myös voinnin parantumisen seurauksena.

Lauantaina oli vuorossa valmennukseen kuuluva treenikoulu, josta kirjoittelen enemmän seuraavassa postauksessa.

Elina

Oman kropan kuuntelu

Tässä postauksessa ajattelin kirjoitella hieman mun ajatuksia oman kropan kuuntelemisesta. Kantapään kautta oon saanut oppia, että sitä oikeasti kannattaisi kuunnella ja sen viesteihin luottaa.

Aikanaan Fit Farmin dieeteillä ollessani kroppani lähetti monenlaisia hätähuutoja. Oli kamalaa nälkää, väsymystä, heikkoa oloa, univaikeuksia ja viimein ahmimiskohtauksia (oloni oli siis melko kaukana hyvästä olosta, mihin elämäntapamuutoksen yleensä pitäisi tähdätä). En kuitenkaan tajunnut noista merkeistä, että jokin olisi pielessä, vaan ajattelin, että näin kuuluu tuntea ja jatkoin itsepintaisesti loppuun. Luovuttaminenhan on tunnetusti heikkojen hommaa ja tossa tilanteessa pidin oman kropan kuuntelua luovuttamisena. Lopputuloksena oli sitten jumahtanut aineenvaihdunta, sekaisin oleva hormonitoiminta (aikuisiän akne) ja kieroutunut suhde ruokaan. Jes.

Dieetin jälkeinen puoli vuotta oli aivan helvetillinen suoraan sanottuna. Olin aivan hukassa, enkä ymmärtänyt miksi kroppani käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Koko ajan oli nälkä sekä teki mieli mitä ihmeellisimpiä asioita ja kaikki mitä söin kerääntyi vyötärölle. Akne paheni ja ahmimiskohtaukset yleistyivät. Koko tämän ajan yritin edelleen laihduttaa, sekä kyttäsin syömisiäni pakonomaisesti (ja kärsin kamalasta morkkiksesta aina mokattuani). Henkisesti tämä aika oli varmasti vielä raskaampaa, kuin fyysisesti. Viimein jossain loppu vuodesta päätin unohtaa itseni tiukan kontrolloimisen ja alkaa kuuntelemaan kroppaani. Se ei ollut ihan helppoa ja takapakkia tuli monesti, mutta pienin askelin mentiin parempaan.

Tältä musta juuri tuntui

Vuosi sitten tammikuussa lähdin ulkomaille, eikä kaupoista löytynyt enää rahkaa tai mehukeittoa enkä mä (yllättävää kyllä) kuollut siihen. Päätin unohtaa dieettamisen ja syödä juuri sen verran, kuin halusin ja juuri sitä mitä halusin (ja tietty mitä sattui kaupoista löytymään). Alkuun oli kamala pelko persiissä siitä, että lihon muodottomaksi läskipallukaksi, jos syön mitä haluan. Ekana herkuttelinkin jonkun verran, mutta aika pian aloin kaivata terveellistä ruokaa ja huomasin haluavani sen hyvän olon, mitä terveellinen ruoka tuo. Karkkiakaan ei tarvinnut mättää, kuin viimeistä päivää, sillä niitä saisi huomennakin, jos haluaisin. Tietysti karkkia söin edelleen, mutta erona entiseen, että nyt söin sitä hyvällä omalla tunnolla nauttien, enkä kiireellä ahmien (ahmimiselle tyypillistä on syödä suuria määriä nopeasti ja salaa). Kadonnut kylläisyyden tunne alkoi löytymään melko nopeasti uuden ajattelun myötä. Oli ihanaa huomata olevansa kylläinen ensi kertaa piiitkään aikaan. Edellisen vuoden oli ollut käytännössä nälässä tai ähkyssä suurimman osan ajasta. Tälläisellä tietoisella syömisellä ja herkuttelulla sain kroppani pikku hiljaa tasapainoon.

Mitä kropalleni sitten tapahtui vuoden "syön mitä halua ja miten paljon haluan" -ajattelun jälkeen. Vastaus on, että ei juuri mitään, ainakaan huonoa. Painoa lähti muutama kilo tuosta korkeimmasta lukemasta (65-->60) ja vatsa alkoi taas toimia. Pääsin myös eroon ahmimiskohtauksista ja suhtautumisen ruokaan alkoi palautua normaaliksi. Ymmärsin, että hiilareita ei tarvitse pelätä ja jädeäkin voi välillä syödä ilman, että maailma kaatuu. Tämän oivalluksen mukana katosi myös "No, söin nyt tämän keksin, joten aivan sama, vaikka syön koko loppu paketinkin." -ajattelu.

Vatsani rupesi lisäksi toimimaan hyvin. Aiemmin olin kärsinyt erilaisista vatsavaivoista paljonkin. Oli ummetusta, järkyttävää turvotusta, ilmavaivoja ja ylävatsakipua. Ei varmaan ihme, sillä parhaillaan söin 3 purkkia, eli 750 grammaa rahkaa päivässä. Huh. Jossain tuolla dieetin tuoksinassa luulin, että mulla on ongelmia laktoosin ja gluteiinin kanssa, mutta katin kontit. Kun kohtuullistin homman ja rupesin syömään monipuolisesti kaikkea, ei vehnäleipä tai maitotuotteet aiheuta mulle enää yhtikäs mitään.

Syömistapojen muuttaminen kropan viestien mukaiseksi vaatii paljon töitä. On opeteltava erottamaan aito nälkä mieliteoista, sekä tunnistamaan aterialla, milloin on melko kylläinen. Hyvä nyrkkisääntö on, että pitäisi syödä niin paljon, että on noin 80 % kylläinen. Säännöllisellä ruokailurytmillä kehon viestien kuunteleminen oli kuitenkin melko helppoa. Samoin tietystä tapasyömisestä, kuten telkan edessä mässäilystä, pitää yrittää päästä eroon. Tärkeintä tässä prosessissa itselleni oli oman pään sisällä tehty työ ja itsensä hyväksyminen. Ensimmäinen askel mulle oli yksinkertaisesti lopettaa dieettaaminen ja ruoan kontrollointi. Voin kuulkaa kertoa, ettei ollut ihan helppoa tuon vuoden sekoilun jälkeen. Kiinnitin myös enemmän huomiota ruokahaluni muutoksiin ja huomasin sen muuttuvan kulutuksen mukaan. Jos jonakin päivänä tuli syötyä enemmän, ei seuraavana päivänä ruoka oikein maistunut, enkä tällöin myöskään väkisin syönyt. Aiemmin pakotin itseni syömään mitä listassa luki, vaikkei olisi maittanut ja vastavuoroisesti kärvistelin nälissäni, jos päivän ruoat oli jo syöty.

Ihmisen keho on oikeasti todella viisas ja se kertoo, jos joku on pielessä. Jos näitä signaaleja on torjunut pitkään esim. tiukalla dieetillä tai sitten järkyttävällä paskan syömisellä, voi niiden tunnistaminen olla hankalaa (moni joka on syönyt pitkään mäkkimättöä ym. sontaa, sanoo tajunneensa vasta sen lopetettuaan, kuinka huono se olo oikeasti oli).

Ei ole normaalia, jos dieetillä on koko ajan kamala nälkä tai väsymys. Se ei kerro siitä, että dieetti toimii, vaan siitä, että teet vahinkoa kropallesi. Ylipäätään elämäntapamuutoksen tulisi tuoda hyvää oloa ja hyvinvointia ihmisille. Kuka voi sanoa, että jatkuva nälkä tai sosiaalisten tilanteiden välttäminen, koska "siellä voi olla herkkuja tarjolla ja mä saatan repsahtaa jos menen" tekisi ihmiselle hyvää?

Tästä päästään myös aasinsiltana siihen, että mun mielestä jokaisen keholla on sellainen oma paino, mihin se pyrkii palautumaan, jos ruokavalio on kunnossa. Mulla se on tämä +- 60 kiloa. Saan aika paljon syödä, että lihon, mutta joudun myös tekemään tosi paljon töitä, jotta tästä vielä laihtuisin. Toisilla se paino on alempi ja toisillä ylempi. Kaikkien ei tarvitse olla saman kokoisia eikä kovin laihoja, mutta sekin on ihan ok, jos sellainen on. Elämäntapamuutoksen pitää lähteä päästä ja päälimmäisenä syynä on hyvä olla jotain muuta kuin ulkonäkö, sillä se ei kovin pitkään motivaatiota kanna. Jos ainoa syy on timmikroppa ja sitä haetaan keinoilla, jotka aiheuttavat nälkää, väsymystä, sosiaalisten tilanteiden välttämistä ym. on muutos aika huonolla pohjalla.

Kun mietitään mediaa ja laihdutusta tuotteena, niin onhan se selvää, että pikadieetit ovat paljon mediaseksikkäämpiä, kuin pitkän ajan hidas muutos. Tasan tarkkaan myy paremmin mainoslause "Laihdu kolmessa kuukaudessa 10 kiloa", kuin "Laihdu puolessa vuodessa 10 kiloa". Pikadieettejä tarjoavat yritykset mainostavat dieettejään hemaisevilla ennen ja jälkeen -kuvilla,  Olisi kiva nähdä muutamia ennen, jälkeen ja puolen vuoden kuluttua -kuvia. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että nuo pikadieetit voivat olla hyvä alkusysäys painonpudotukseen, jos oman kehon kuuntelu on sillä tasolla, että ohjeita pystyy soveltamaan omien fyysisten ja henkisten tuntemusten mukaan. Harva tähän kuitenkaan pystyy, vaan dieetti vedetään väsymyksen ja "sitten kun..." -ajatusten kanssa väkisin pilkulleen ohjeiden mukaan loppuun saakka.

Itse aion nyt lähteä hyvinvointiedellä ja tavoitteena on voida koko ajan hyvin ja mielellään huomenna paremmin, kuin tänään. Niin henkisesti, kuin fyysisestikin.

Jos tästä vielä 10 kiloa pois... tai sitten ei.

Kroppa kyllä kertoo mitä se tarvii, jos kuuntelet tarkasti :).

Elina

Mental Challenge

Elämäntapojen muuttaminen ei ole helppoa ja suurimmat vaikeudet koetaan usein henkisellä puolella. Kuinka monelle on tuttua uutena vuotena luvata, että ensi vuosi tuo muutoksen? Sitten hirveellä innolla heitetään herkut mäkeen, hankitaan salikortti ja ruvetaan puputtamaan parsakaalia ja jauhelihaa. Tätä sitten kestää hetken aikaa, kunnes käy jotain. Se jotain voi olla mitä vaan: jotain surullista, jotain iloista, jotain erilaista ja koko homma leviää. Tulee herkuteltua ja mielen valtaa morkkis, että "Mitä mä taas tein??!". Sitten luvataan ryhdistäytyä ja kaikki meneekin hyvin ennen ensi kertaa. Jossain vaiheessa homma sitten loppuu. Joko tulee dieetin "viimeinen päivä" tai innostus yksinkertaisesti lopahtaa. Joka tapauksessa tässä vaiheessa ollaan pulassa ja suurin syy on se, että pää ei ole ollut muutoksessa mukana.

Tiesitkö, että jos teet yhden muutoksen kerrallaan, on todennäköisyys 85 %, että se jää elämääsi pysyvästi? Sen sijaan, jos teet useamman muutoksen kerralla, laskee onnistumisen todennäköisyys 35 % kieppeille. Optimal Performancen Joni on kirjoittanut täällä aiheesta. Maltti on siis valttia näissäkin asioissa!

Tie täyty ensin tehdä, ennen kuin sitä voi kävellä

Dieettiä on helppo kestää, kun viimeinen päivä on tiedossa. Itsekkin vedin Fit Farmin nettidieetit läpi apinan raivolla vain kesäkuun viimeinen päivä mielessäni. Joka kerta, kun rahka meinasi tulla ulos korvista, hoin itselleni, että "enää 34 päivää, enää 33 päivää...".Samoin joka kerta, kun menin nälissäni sänkyyn, enkä meinannut nälän vuoksi saada unta, oli ainoa lohtuni, että ei enää kauaa. Onko tämä nyt sitten sitä loppuelämän hyvinvointiajattelua? No ei totisesti.

Dieettiä ennen olin ollut tyytyväinen herkkujen mussuttaja. Rakastin katsoa hyvää leffaa karkkipussi vatsalla ja kiskoa purkin jäätelöä suruun. Nämä tavat eivät olleet dieetin aikana kadonneet mihinkään, sillä niille oltu ei uhrattu sen aikana ajatustakaan (sitä "Ai vitsi, kun nyt saisi vähän karkkia leffan kanssa... No, ENÄÄ 32 PÄIVÄÄ!" -ajatusta lukuun ottamatta). Dieetin jälkeen palasin sitten siihen sohvalle ja ai vitsi kun teki karkkia mieli ja sitähän syötiin. Enemmän kuin koskaan. Sitten tuli morkkis ja syötiin vielä jäätelöt päälle. Ei näin, ei todellakaan näin.

Koko homma olisi pitänyt aloittaa henkiseltä puolelta ja pitää huoli, että pää ja mieli pysyvät mukana koko matkan. Omia tuntemuksiaan olisi hyvä seurata vaikka viikoittain ja tunnistaa erilaiset henkisen puolen ongelmat. Itsellä yksi suurimpia ongelmia herkkujen kanssa oli ajatusansa "Söin nyt tämän yhden keksin. Ihan sama, vaikka syön loppu paketinkin." Nykyisin tajuan, että ei todellakaan ole sama syönkö yhden keksin (ehkä 50-100 kaloria) vai paketillisen (1000 kaloria). Jos jollain lukijalla on ongelmia syömisen kanssa, suosittelen Irti Ahminnasta -kirjaa. Tuolla on paljon mielenkiintoisia vinkkejä, jotka auttavat korjaamaan omia ajatusmalleja.

Loppuelämän hyvinvoinnin tavoittelussa on tärkeää voida prosessin aikana hyvin. Niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Tee vain sellaisia muutoksia, jotka haluat pitää mukana lopun elämääsi. Unohda "sitten kun..." ajattelu. Itse keräsin dieetin aikana sisälleni sata "sitten kun..." -asiaa. Näitä olivat päasiassa erilaiset herkut. Ja sitten kun "sitten kun..." aika koitti, oli sisälläni niin suuret patoumat näistä, ettei syömisessä ollut mitään järkeä. Sen sijaan jos olisin ottanut sen keksin tai pari karkkia (tai vaikka pitänyt karkkipäiviä) silloin, kun oikeasti mieli teki, tälläistä ei olisi todennäköisesti tapahtunut.

Mä tiedän itsestäni, että pystyn treenaamaan kovaa. Mieleltäni olen myös erittäin periksiantamaton, mikä ei aina ole hyvä asia. Treenini menevät määrällisesti melko helposti överiksi. Vuosi sitten treenasin helposti 6 kertaa viikossa, enkä nukkunut, kuin nelisen tuntia yössä. En yksinkertaisesti saanut unta. Syynä oli aivan liian kova fyysinen kuormitustila, jonka liiat treenit ja liian vähä palautuminen aiheuttivat. En silti sallinut itselleni vapaapäiviä, sillä söin miten sattuu, niin pitihän ne kalorit polttaa ( ja tietysti piiskata itseäni, kun olin niin heikko). Tässä projektissa fyysinen suorituskyky ei siis todennäköisesti tule olemaan mulle ongelma, vaan henkinen puoli. Saan katsoa tilannetta uudestaan useamman kerran viikossa ja varmistaa, etten taas palaa samoihin asioihin, mistä kärsin vuosi sitten. Ei tule olemaan helppoa, mutta uudella sallivammalla asenteella luulen, että tulen pystymään siihen.

Elina

Oikotie Optimaaliin day 1

Tänään alkoi virallisesti tuo Oikotie Optimaaliin valmennus. Omalta osaltani se alkoi kehonkoostumusvaa'alla käymisellä, mittojen ottamisella ja vuoden ensimmäisellä salitreenillä. Kehonkoostumusvaaka kertoi seuraavanlaisia tuloksia:

Paino 59,7 kg
Rasvaprosentti 33.3
Lihasprosentti 27,8
Vyötärö 69 cm
Lantio 86 cm
Reidet 56 cm
Käsi rentona 30 cm

Laitteeseen oli jääneet myös viime mittauksen mitat, jonka olen tehnyt joskus syksyllä 2013. Ne näyttivät seuraavaa:

Paino 62 kg
Rasvaprosentti 27
Lihasprosentti 33

Eli vaikka paino on nyt noin 2 kiloa vähemmän, on rasvaa nyt noin 3 kiloa enemmän ja lihasta 3.8 kiloa vähemmän. Melkoinen muutos eikö? Tässä hyvä esimerkki siitä, että ei se paino todellakaan kerro kaikkea (toki tää on tämän mun OBH nordican tulos, eli ei mikään kovin luotettava, mutta varmasti oikea tilanne on paljon tämän suuntainen)

Vuoden ensimmäinen salitreeni lähes vuoden treenaamattomuuden jälkeen näytti seuraavalta:

Kyykky 20kg 12x5
Ylätalja myötäotteella 25kg 12x5
Maastaveto 40kg 10x3 8x1
Penkkipunnerrus 20kg 12x3 10x1

Melkoista tuskaahan se suoraan sanottuna oli. Kyykky ja ylätalja menivät ihan ok, mutta mavessa meinasi kuolema tulla. Keskivartalon tuki oli äärimmäisen vaikea pitää, sillä lihakset nyt ovat ehkä piiiikkasen heikentyneet. Verrokiksi voin sanoa, että mavea tein vuosi sitten parhaillaan 70 kilolla. Pukkarissa joutui hieman lukua ottamaan, ennen kuin uskalsi kotiin lähteä ajelemaan. Huh. Suuntahan näin surkeilla tuloksilla ei ole kuin ylös päin ja vauhdilla. Jotain positiivista siis :D.

Tältä musta tänään tuntui

Oikotie Optimaaliin -valmennus alkoi pehmeästi ja näin aluksi tehdään muutamia tehtäviä omasta tämän hetkisestä tilasta ja loppu viikosta olisi sitten luvassa uutta treeniohjelmaa. Lauantaina on lisäksi treenikoulu Hesassa, jonne olen menossa.

Huomenna koitan ottaa iisisti ja keskiviikkona sitten uutta yritystä salilla. Ehkä vielä perjantaina ennen Hesaan lähtöä.

Elina

Ei mikään laihdutusblogi

Jossain vaiheessa lueskelin paljon laihdutus/dieettiblogeja. Osa oli Nutriletilla, osa karppasi, osa Juttaili, osa yritti omin neuvoin ja osalla oli personal trainer. Kuitenkin lähes kaikissa näissä blogeissa oli tavoitteena laihdutus ja paino oli yksi tärkeimmistä mittareista. Itse ajattelin tehdä tämän toisin. Huomenna aamulla, kun Oikotie Optimaaliin -valmennus virallisesti alkaa, otan mitat ja käyn toki mun hienolla kehonkoostumusvaa'alla, mutta painolle en anna juurikaan arvoa, vaan rasva- ja lihas- arvot kiinnostavat enemmän. Toki tuo mun halppis OBH Nordica ei ole kovin luotettava, mutta ehkä se jotain suuntaviivoja antaa. Ajattelin myös käydä Lahden Terveyskioskissa ilmoittautumassa InBody-laitteella tehtävään kehonkoostumusmittaukseen, jonka pitäisi olla jo melko luotettava.

Näiden ulkoisten mittojen lisäksi aion kiinnittää huomiota jaksamiseen, unen laatuun ja -määrään, ihon kuntoon ja mielialaan. Näitä pidän jopa tärkeämpänä, kuin ulkoisia mittoja. Toki ihan kiva, jos ulkomuotokin tässä tiukentuu, mutta sitä en pidä pääasiana.

Kyllähän sen ymmärtää, että muut hyvinvointiin liittyvät tavoitteet ja asiat eivät ole niin motivoivia, kuin paino ja ulkonäkö, mutta varsinkin silloin, kun ollaan tai lähestytään normaalipainoa, ne ovat jopa tärkeämpiä.

Elina

Me, myself and I

Mä olen Elina.

Ajattelin tässä aluksi kertoa hieman itsestäni ja myös tästä blogista. Olen 24 vuotias ja asun Lahdessa. Mulla on mies ja kaksi kissaa.

Mau!

Tää blogi on käsittelee nimensä mukaisesti parhaan minäni etsimistä. Aihealueita, joiden kautta toivon sen löytyvän ovat treenit, ruoka sekä kehon- ja mielen huolto. Ehkä kirjoittelen jostain muustakin, jos hyvältä tuntuu.

Taustaa sen verran, että pari vuotta sitten olin mukana Fit Farmin nettivalmennuksissa. Yhteensä olin jollain nettidieetillä reilut puoli vuotta. Nämä eivät kuitenkaan sopineet mulle yhtään. Noissa tavoitteena oli aina olla mahdollisimman tikissä dieetin viimeisenä päivänä. Tosi vähän annettiin tilaa sille, että mitä sen jälkeen, eikä mun tietotaito riittänyt siihen. Tälläisen tavallisen pulliaisen keho on tuollaisen pitkän (ja erittäin tiukan) dieetin jälkeen, kuin fitnesskilpailijalla kisadieetin jälkeen (ei siis ulkonäöllisesti :D): nälkä on kova, eikä mikään syöminen meinaa riittää. Tämän seurauksena puolessa vuodessa olin aika lailla takaisin entisissä mitoissani. Lisänä aiempaan vielä jonkin asteinen ahmimishäiriö. Mainittakoon vielä, etten missään vaiheessa ollut ylipainoinen, vaan paino dieetin alussa oli noin 61 kiloa (pituus 163).

En sano, etteivätkö nuo Fit Farmin valmennukset joillekin sopisi, mutta mulle ne eivät sopineet. Oikeastaan mun on melko vaikea nähdä, että ne sopisivat kenellekään, joka etsii pysyvää elämäntapamuutosta. Mutta varsinkaan silloin, jos syömisen kanssa on mitään ongelmaa, ei niihin kannata lähteä. Meillä on edelleen melko aktiivinen Facebook-ryhmä ja harmittavan moni tuntuu jääneen "koukkuun" noihin valmennuksiin. Koko ajan etsitään uutta, kun entinen loppuu. Ei ikään kuin osata elää terveellisesti ilman.

Lähdin myös sillä lailla ihan väärin liikkeelle, että ajattelin laihduttamisen tuovan mulle sen unelmakropan, vaikka järkevämpää olisi ollut panostaa treeniin ja laadukkaaseen ravintoon ja sitä kautta kiinteytyä ilman mitään dieettiä. Noiden dieettien ansiosta lopputulos oli kyllä kevyt, mutta siltikin ulkomuodollisesti laihaläski.

Tuon vuoden laihdu-ahmi-liho sekoilun jälkeen otin totaalisen irtioton koko fitnessdieettitreenimaailmaan ja lähdin ulkomaille. Vietin mieheni kanssa Australiassa ja Aasiassa 11 kuukautta katsellen vähän erilaista elämää ja syöden vähän muuta, kuin parsakaalia ja jauhelihaa (jos kiinnostaa lukea meidän reissusta, kirjoittelin siitä blogia, minne pääset tästä).

Finding me

Nyt olen palannut takaisin Suomeen ja ajattelin ottaa uuden, kokonaisvaltaisemman lähestymistavan treeneihin, ruokaan ja elämään ylipäätään. Aikaisemmin suurin syy dieetteihin ja treeniin löytyi ulkonäöstä. Menneen vuoden aikan olen kuitenkin oppinut tykkäämään mun kropasta siinä määrin, että nyt syy löytyy hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Toki näiden lisäksi olisi ihan kiva, jos ne johonkin kummasti kadonneet vatsapalikat löytyisivät uudestaan :). 

Työkaluina ja apuna mulla on vuoden aikana lisääntyneen maalaisjärjen ja oman kropan kuuntelun lisäksi yritys nimeltä Optimal Performance. Pitkään mietin, että miten lähtisin taklaamaan tätä uutta kokonaisaltaista hyvinvointitavoitetta ja pohdinnan jälkeen päädyin ko. firman Oikotie Optimaaliin -valmennukseen. Yrityksen takaa löytyy muun muassa hormonitasapaino ja hormonidieetti -kirjat kirjoittanut Kaisa Jaakkola. Itse molemmat kirjat lukeneena Jaakkola yrityksineen vakuutti minut melko rautaisesti ammattitaidostaan.

Vaikka tämäkin on lähes kokonaan netissä tapahtuva valmennus, koen (tai ainakin toivon) sen silti olevan erilainen, kuin Fit Farmin valmennukset. Kuvauksen perusteella tuolta ei tule mitään ruokavaliota tyylillä "aamupala 40 g kaurahiutaleita, 150 g raejuustoa ja 100g mehukeittoa", vaan tarkoitus olisi oppia syömään terveellisesti ja tavoitteellisesti ilman vaakoja ja kieltoja. Katsotaan, kuinka akan käy!

Tavoitteena mulla olisi ensi vuonna tähän aikaan olla selkeästi parempi versio itsestäni niin henkisesti, kuin fyysisestikin :).

Don´t worry be happy

Elina