Tässä postauksessa ajattelin kirjoitella hieman mun ajatuksia oman kropan kuuntelemisesta. Kantapään kautta oon saanut oppia, että sitä oikeasti kannattaisi kuunnella ja sen viesteihin luottaa.
Aikanaan Fit Farmin dieeteillä ollessani kroppani lähetti monenlaisia hätähuutoja. Oli kamalaa nälkää, väsymystä, heikkoa oloa, univaikeuksia ja viimein ahmimiskohtauksia (oloni oli siis melko kaukana hyvästä olosta, mihin elämäntapamuutoksen yleensä pitäisi tähdätä). En kuitenkaan tajunnut noista merkeistä, että jokin olisi pielessä, vaan ajattelin, että näin kuuluu tuntea ja jatkoin itsepintaisesti loppuun. Luovuttaminenhan on tunnetusti heikkojen hommaa ja tossa tilanteessa pidin oman kropan kuuntelua luovuttamisena. Lopputuloksena oli sitten jumahtanut aineenvaihdunta, sekaisin oleva hormonitoiminta (aikuisiän akne) ja kieroutunut suhde ruokaan. Jes.
Dieetin jälkeinen puoli vuotta oli aivan helvetillinen suoraan sanottuna. Olin aivan hukassa, enkä ymmärtänyt miksi kroppani käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Koko ajan oli nälkä sekä teki mieli mitä ihmeellisimpiä asioita ja kaikki mitä söin kerääntyi vyötärölle. Akne paheni ja ahmimiskohtaukset yleistyivät. Koko tämän ajan yritin edelleen laihduttaa, sekä kyttäsin syömisiäni pakonomaisesti (ja kärsin kamalasta morkkiksesta aina mokattuani). Henkisesti tämä aika oli varmasti vielä raskaampaa, kuin fyysisesti. Viimein jossain loppu vuodesta päätin unohtaa itseni tiukan kontrolloimisen ja alkaa kuuntelemaan kroppaani. Se ei ollut ihan helppoa ja takapakkia tuli monesti, mutta pienin askelin mentiin parempaan.
Vuosi sitten tammikuussa lähdin ulkomaille, eikä kaupoista löytynyt enää rahkaa tai mehukeittoa enkä mä (yllättävää kyllä) kuollut siihen. Päätin unohtaa dieettamisen ja syödä juuri sen verran, kuin halusin ja juuri sitä mitä halusin (ja tietty mitä sattui kaupoista löytymään). Alkuun oli kamala pelko persiissä siitä, että lihon muodottomaksi läskipallukaksi, jos syön mitä haluan. Ekana herkuttelinkin jonkun verran, mutta aika pian aloin kaivata terveellistä ruokaa ja huomasin haluavani sen hyvän olon, mitä terveellinen ruoka tuo. Karkkiakaan ei tarvinnut mättää, kuin viimeistä päivää, sillä niitä saisi huomennakin, jos haluaisin. Tietysti karkkia söin edelleen, mutta erona entiseen, että nyt söin sitä
hyvällä omalla tunnolla nauttien, enkä kiireellä ahmien (ahmimiselle
tyypillistä on syödä suuria määriä nopeasti ja salaa). Kadonnut kylläisyyden tunne alkoi löytymään melko nopeasti uuden ajattelun myötä. Oli ihanaa huomata olevansa kylläinen ensi kertaa piiitkään aikaan. Edellisen vuoden oli ollut käytännössä nälässä tai ähkyssä suurimman osan ajasta. Tälläisellä tietoisella syömisellä ja herkuttelulla sain kroppani pikku hiljaa tasapainoon.
Mitä kropalleni sitten tapahtui vuoden "syön mitä halua ja miten paljon haluan" -ajattelun jälkeen. Vastaus on, että ei juuri mitään, ainakaan huonoa. Painoa lähti muutama kilo tuosta korkeimmasta lukemasta (65-->60) ja vatsa alkoi taas toimia. Pääsin myös eroon ahmimiskohtauksista ja suhtautumisen ruokaan alkoi palautua normaaliksi. Ymmärsin, että hiilareita ei tarvitse pelätä ja jädeäkin voi välillä syödä ilman, että maailma kaatuu. Tämän oivalluksen mukana katosi myös "No, söin nyt tämän keksin, joten aivan sama, vaikka syön koko loppu paketinkin." -ajattelu.
Vatsani rupesi lisäksi toimimaan hyvin. Aiemmin olin kärsinyt erilaisista vatsavaivoista paljonkin. Oli ummetusta, järkyttävää turvotusta, ilmavaivoja ja ylävatsakipua. Ei varmaan ihme, sillä parhaillaan söin 3 purkkia, eli 750 grammaa rahkaa päivässä. Huh. Jossain tuolla dieetin tuoksinassa luulin, että mulla on ongelmia laktoosin ja gluteiinin kanssa, mutta katin kontit. Kun kohtuullistin homman ja rupesin syömään monipuolisesti kaikkea, ei vehnäleipä tai maitotuotteet aiheuta mulle enää yhtikäs mitään.
Syömistapojen muuttaminen kropan viestien mukaiseksi vaatii paljon töitä. On opeteltava erottamaan aito nälkä mieliteoista, sekä tunnistamaan aterialla, milloin on melko kylläinen. Hyvä nyrkkisääntö on, että pitäisi syödä niin paljon, että on noin 80 % kylläinen. Säännöllisellä ruokailurytmillä kehon viestien kuunteleminen oli kuitenkin melko helppoa. Samoin tietystä tapasyömisestä, kuten telkan edessä mässäilystä, pitää yrittää päästä eroon. Tärkeintä tässä prosessissa itselleni oli oman pään sisällä tehty työ ja itsensä hyväksyminen. Ensimmäinen askel mulle oli yksinkertaisesti lopettaa dieettaaminen ja ruoan kontrollointi. Voin kuulkaa kertoa, ettei ollut ihan helppoa tuon vuoden sekoilun jälkeen. Kiinnitin myös enemmän huomiota ruokahaluni muutoksiin ja huomasin sen muuttuvan kulutuksen mukaan. Jos jonakin päivänä tuli syötyä enemmän, ei seuraavana päivänä ruoka oikein maistunut, enkä tällöin myöskään väkisin syönyt. Aiemmin pakotin itseni syömään mitä listassa luki, vaikkei olisi maittanut ja vastavuoroisesti kärvistelin nälissäni, jos päivän ruoat oli jo syöty.
Ihmisen keho on oikeasti todella viisas ja se kertoo, jos joku on pielessä. Jos näitä signaaleja on torjunut pitkään esim. tiukalla dieetillä tai sitten järkyttävällä paskan syömisellä, voi niiden tunnistaminen olla hankalaa (moni joka on syönyt pitkään mäkkimättöä ym. sontaa, sanoo tajunneensa vasta sen lopetettuaan, kuinka huono se olo oikeasti oli).
Ei ole normaalia, jos dieetillä on koko ajan kamala nälkä tai väsymys. Se ei kerro siitä, että dieetti toimii, vaan siitä, että teet vahinkoa kropallesi. Ylipäätään elämäntapamuutoksen tulisi tuoda hyvää oloa ja hyvinvointia ihmisille. Kuka voi sanoa, että jatkuva nälkä tai sosiaalisten tilanteiden välttäminen, koska "siellä voi olla herkkuja tarjolla ja mä saatan repsahtaa jos menen" tekisi ihmiselle hyvää?
Tästä päästään myös aasinsiltana siihen, että mun mielestä jokaisen keholla on sellainen oma paino, mihin se pyrkii palautumaan, jos ruokavalio on kunnossa. Mulla se on tämä +- 60 kiloa. Saan aika paljon syödä, että lihon, mutta joudun myös tekemään tosi paljon töitä, jotta tästä vielä laihtuisin. Toisilla se paino on alempi ja toisillä ylempi. Kaikkien ei tarvitse olla saman kokoisia eikä kovin laihoja, mutta sekin on ihan ok, jos sellainen on. Elämäntapamuutoksen pitää lähteä päästä ja päälimmäisenä syynä on hyvä olla jotain muuta kuin ulkonäkö, sillä se ei kovin pitkään motivaatiota kanna. Jos ainoa syy on timmikroppa ja sitä haetaan keinoilla, jotka aiheuttavat nälkää, väsymystä, sosiaalisten tilanteiden välttämistä ym. on muutos aika huonolla pohjalla.
Kun mietitään mediaa ja laihdutusta tuotteena, niin onhan se selvää, että pikadieetit ovat paljon mediaseksikkäämpiä, kuin pitkän ajan hidas muutos. Tasan tarkkaan myy paremmin mainoslause "Laihdu kolmessa kuukaudessa 10 kiloa", kuin "Laihdu puolessa vuodessa 10 kiloa". Pikadieettejä tarjoavat yritykset mainostavat dieettejään hemaisevilla ennen ja jälkeen -kuvilla, Olisi kiva nähdä muutamia ennen, jälkeen ja puolen vuoden kuluttua -kuvia. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että nuo pikadieetit voivat olla hyvä alkusysäys painonpudotukseen, jos oman kehon kuuntelu on sillä tasolla, että ohjeita pystyy soveltamaan omien fyysisten ja henkisten tuntemusten mukaan. Harva tähän kuitenkaan pystyy, vaan dieetti vedetään väsymyksen ja "sitten kun..." -ajatusten kanssa väkisin pilkulleen ohjeiden mukaan loppuun saakka.
Itse aion nyt lähteä hyvinvointiedellä ja tavoitteena on voida koko ajan hyvin ja mielellään huomenna paremmin, kuin tänään. Niin henkisesti, kuin fyysisestikin.
Kroppa kyllä kertoo mitä se tarvii, jos kuuntelet tarkasti :).
Elina
Aikanaan Fit Farmin dieeteillä ollessani kroppani lähetti monenlaisia hätähuutoja. Oli kamalaa nälkää, väsymystä, heikkoa oloa, univaikeuksia ja viimein ahmimiskohtauksia (oloni oli siis melko kaukana hyvästä olosta, mihin elämäntapamuutoksen yleensä pitäisi tähdätä). En kuitenkaan tajunnut noista merkeistä, että jokin olisi pielessä, vaan ajattelin, että näin kuuluu tuntea ja jatkoin itsepintaisesti loppuun. Luovuttaminenhan on tunnetusti heikkojen hommaa ja tossa tilanteessa pidin oman kropan kuuntelua luovuttamisena. Lopputuloksena oli sitten jumahtanut aineenvaihdunta, sekaisin oleva hormonitoiminta (aikuisiän akne) ja kieroutunut suhde ruokaan. Jes.
Dieetin jälkeinen puoli vuotta oli aivan helvetillinen suoraan sanottuna. Olin aivan hukassa, enkä ymmärtänyt miksi kroppani käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Koko ajan oli nälkä sekä teki mieli mitä ihmeellisimpiä asioita ja kaikki mitä söin kerääntyi vyötärölle. Akne paheni ja ahmimiskohtaukset yleistyivät. Koko tämän ajan yritin edelleen laihduttaa, sekä kyttäsin syömisiäni pakonomaisesti (ja kärsin kamalasta morkkiksesta aina mokattuani). Henkisesti tämä aika oli varmasti vielä raskaampaa, kuin fyysisesti. Viimein jossain loppu vuodesta päätin unohtaa itseni tiukan kontrolloimisen ja alkaa kuuntelemaan kroppaani. Se ei ollut ihan helppoa ja takapakkia tuli monesti, mutta pienin askelin mentiin parempaan.
 |
| Tältä musta juuri tuntui |
Mitä kropalleni sitten tapahtui vuoden "syön mitä halua ja miten paljon haluan" -ajattelun jälkeen. Vastaus on, että ei juuri mitään, ainakaan huonoa. Painoa lähti muutama kilo tuosta korkeimmasta lukemasta (65-->60) ja vatsa alkoi taas toimia. Pääsin myös eroon ahmimiskohtauksista ja suhtautumisen ruokaan alkoi palautua normaaliksi. Ymmärsin, että hiilareita ei tarvitse pelätä ja jädeäkin voi välillä syödä ilman, että maailma kaatuu. Tämän oivalluksen mukana katosi myös "No, söin nyt tämän keksin, joten aivan sama, vaikka syön koko loppu paketinkin." -ajattelu.
Vatsani rupesi lisäksi toimimaan hyvin. Aiemmin olin kärsinyt erilaisista vatsavaivoista paljonkin. Oli ummetusta, järkyttävää turvotusta, ilmavaivoja ja ylävatsakipua. Ei varmaan ihme, sillä parhaillaan söin 3 purkkia, eli 750 grammaa rahkaa päivässä. Huh. Jossain tuolla dieetin tuoksinassa luulin, että mulla on ongelmia laktoosin ja gluteiinin kanssa, mutta katin kontit. Kun kohtuullistin homman ja rupesin syömään monipuolisesti kaikkea, ei vehnäleipä tai maitotuotteet aiheuta mulle enää yhtikäs mitään.
Syömistapojen muuttaminen kropan viestien mukaiseksi vaatii paljon töitä. On opeteltava erottamaan aito nälkä mieliteoista, sekä tunnistamaan aterialla, milloin on melko kylläinen. Hyvä nyrkkisääntö on, että pitäisi syödä niin paljon, että on noin 80 % kylläinen. Säännöllisellä ruokailurytmillä kehon viestien kuunteleminen oli kuitenkin melko helppoa. Samoin tietystä tapasyömisestä, kuten telkan edessä mässäilystä, pitää yrittää päästä eroon. Tärkeintä tässä prosessissa itselleni oli oman pään sisällä tehty työ ja itsensä hyväksyminen. Ensimmäinen askel mulle oli yksinkertaisesti lopettaa dieettaaminen ja ruoan kontrollointi. Voin kuulkaa kertoa, ettei ollut ihan helppoa tuon vuoden sekoilun jälkeen. Kiinnitin myös enemmän huomiota ruokahaluni muutoksiin ja huomasin sen muuttuvan kulutuksen mukaan. Jos jonakin päivänä tuli syötyä enemmän, ei seuraavana päivänä ruoka oikein maistunut, enkä tällöin myöskään väkisin syönyt. Aiemmin pakotin itseni syömään mitä listassa luki, vaikkei olisi maittanut ja vastavuoroisesti kärvistelin nälissäni, jos päivän ruoat oli jo syöty.
Ihmisen keho on oikeasti todella viisas ja se kertoo, jos joku on pielessä. Jos näitä signaaleja on torjunut pitkään esim. tiukalla dieetillä tai sitten järkyttävällä paskan syömisellä, voi niiden tunnistaminen olla hankalaa (moni joka on syönyt pitkään mäkkimättöä ym. sontaa, sanoo tajunneensa vasta sen lopetettuaan, kuinka huono se olo oikeasti oli).
Ei ole normaalia, jos dieetillä on koko ajan kamala nälkä tai väsymys. Se ei kerro siitä, että dieetti toimii, vaan siitä, että teet vahinkoa kropallesi. Ylipäätään elämäntapamuutoksen tulisi tuoda hyvää oloa ja hyvinvointia ihmisille. Kuka voi sanoa, että jatkuva nälkä tai sosiaalisten tilanteiden välttäminen, koska "siellä voi olla herkkuja tarjolla ja mä saatan repsahtaa jos menen" tekisi ihmiselle hyvää?
Tästä päästään myös aasinsiltana siihen, että mun mielestä jokaisen keholla on sellainen oma paino, mihin se pyrkii palautumaan, jos ruokavalio on kunnossa. Mulla se on tämä +- 60 kiloa. Saan aika paljon syödä, että lihon, mutta joudun myös tekemään tosi paljon töitä, jotta tästä vielä laihtuisin. Toisilla se paino on alempi ja toisillä ylempi. Kaikkien ei tarvitse olla saman kokoisia eikä kovin laihoja, mutta sekin on ihan ok, jos sellainen on. Elämäntapamuutoksen pitää lähteä päästä ja päälimmäisenä syynä on hyvä olla jotain muuta kuin ulkonäkö, sillä se ei kovin pitkään motivaatiota kanna. Jos ainoa syy on timmikroppa ja sitä haetaan keinoilla, jotka aiheuttavat nälkää, väsymystä, sosiaalisten tilanteiden välttämistä ym. on muutos aika huonolla pohjalla.
Kun mietitään mediaa ja laihdutusta tuotteena, niin onhan se selvää, että pikadieetit ovat paljon mediaseksikkäämpiä, kuin pitkän ajan hidas muutos. Tasan tarkkaan myy paremmin mainoslause "Laihdu kolmessa kuukaudessa 10 kiloa", kuin "Laihdu puolessa vuodessa 10 kiloa". Pikadieettejä tarjoavat yritykset mainostavat dieettejään hemaisevilla ennen ja jälkeen -kuvilla, Olisi kiva nähdä muutamia ennen, jälkeen ja puolen vuoden kuluttua -kuvia. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että nuo pikadieetit voivat olla hyvä alkusysäys painonpudotukseen, jos oman kehon kuuntelu on sillä tasolla, että ohjeita pystyy soveltamaan omien fyysisten ja henkisten tuntemusten mukaan. Harva tähän kuitenkaan pystyy, vaan dieetti vedetään väsymyksen ja "sitten kun..." -ajatusten kanssa väkisin pilkulleen ohjeiden mukaan loppuun saakka.
Itse aion nyt lähteä hyvinvointiedellä ja tavoitteena on voida koko ajan hyvin ja mielellään huomenna paremmin, kuin tänään. Niin henkisesti, kuin fyysisestikin.
 |
| Jos tästä vielä 10 kiloa pois... tai sitten ei. |
Kroppa kyllä kertoo mitä se tarvii, jos kuuntelet tarkasti :).
Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti