Moi,
Ensimmäinen huono päivä (melkein) takana sitten valmennuksen alkamisen. En oikein edes osaa sanoa, että miksi. Jo aamulla herätessä fiilis oli kurja eikä mikään kiinnostanut. Päivällä yritin puuhailla jotain kivaa ja kävin kiertelemässä kirppareilla. Kotiin tultuani oli kuitenkin edelleen paska fiilis jota muutamat pienet harmitukset vielä voimistivat.
Tässä vaiheessa teki jo mieli karkkia ja tiesin olevani heikoilla jäillä. Sitten kuin tilauksesta mies lähti kavereiden kanssa uimaan ja jäin kolmin kissojen kanssa. Ja ei kun enkkulakut kaapista ja mussuttamaan.
Siinä sitten mussutin herkkuhimot pois ja jälkeen päin olin entistä masentuneempi, joskin jotenkin silti tyytyväinen olooni (kai ne karkit saa jotkut endorfiinit mun aivoissa liikkeelle). Jos tästä pitää jotain hyvää etsiä, niin en syönyt ihan järkyttävää määrää, vaan sen verran, että mieliteko lähti. En myöskään mennyt noiden syömisen päälle mättämään pakastimesta jäätelöä ja pussillista leipää. Laiha lohtu, mutta osoittaa ainakin sen, että hieman eteen päin on pahimmista ajoista tultu. Tekemistä on toki vielä paljon.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tiukassa vanhat tavat istuu. Olen lohduttanut itseäni herkuilla niin kauan, kuin muistan ja vaikka fiilikset on olleet nämä ensimmäiset viikot hyvät, ei tässä mitenkään kuivilla olla. Heti kun tulee huono päivä, tulevat vanhat tavat mieleen ja niiden vastustaminen on todella vaikeaa. Jotenkin tulee sellainen "ei millään oo mitään väliä" -fiilis. Pahinta tässä on, että kun se syöminen jollain tasolla oikeasti auttaa mielialaan.
Mulle peruskaava on se, että harmittaa ja jään yksin ja syön. Jos mies on kotona, en näin käyttäydy. Seuraavaan harmitukseen lääkkeenä voisi olla se, että yritän välttää yksin jäämistä. Toki joku keino pitäisi myös keksiä siltä varalta, että miehellä sattuu olemaan jotain menoa. "Et voi mennä nyt sinne, kun sitten mä jään yksin ja syön kilon karkkia." Ei kuulosta kovin reilulta ei (ja tosiaan ei auta, vaikka kotona ei olisi karkkia, sillä sitten menen kauppaan).
Tosi vaikea miettiä mitään korvaavaa toimintaa tolle karkin syömiselle, jonka seurauksena olo ainakin jollain tasolla paranee. Nytkin lähdin ulos ja vietin muutaman tunnin pihalla ja kirppareilla ja ei mitään vaikutusta mielialaan. Millä ihmeellä sitä korvaa sen mielihyvän, mitä syöminen aiheuttaa?? Tähän kysymykseen vastauksen keksijän soisi voittavan jonkun sortin palkinnon.
Tälläsiä asioita tänään. Ehkä huomenna paremmin.
Ensimmäinen huono päivä (melkein) takana sitten valmennuksen alkamisen. En oikein edes osaa sanoa, että miksi. Jo aamulla herätessä fiilis oli kurja eikä mikään kiinnostanut. Päivällä yritin puuhailla jotain kivaa ja kävin kiertelemässä kirppareilla. Kotiin tultuani oli kuitenkin edelleen paska fiilis jota muutamat pienet harmitukset vielä voimistivat.
Tässä vaiheessa teki jo mieli karkkia ja tiesin olevani heikoilla jäillä. Sitten kuin tilauksesta mies lähti kavereiden kanssa uimaan ja jäin kolmin kissojen kanssa. Ja ei kun enkkulakut kaapista ja mussuttamaan.
Siinä sitten mussutin herkkuhimot pois ja jälkeen päin olin entistä masentuneempi, joskin jotenkin silti tyytyväinen olooni (kai ne karkit saa jotkut endorfiinit mun aivoissa liikkeelle). Jos tästä pitää jotain hyvää etsiä, niin en syönyt ihan järkyttävää määrää, vaan sen verran, että mieliteko lähti. En myöskään mennyt noiden syömisen päälle mättämään pakastimesta jäätelöä ja pussillista leipää. Laiha lohtu, mutta osoittaa ainakin sen, että hieman eteen päin on pahimmista ajoista tultu. Tekemistä on toki vielä paljon.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tiukassa vanhat tavat istuu. Olen lohduttanut itseäni herkuilla niin kauan, kuin muistan ja vaikka fiilikset on olleet nämä ensimmäiset viikot hyvät, ei tässä mitenkään kuivilla olla. Heti kun tulee huono päivä, tulevat vanhat tavat mieleen ja niiden vastustaminen on todella vaikeaa. Jotenkin tulee sellainen "ei millään oo mitään väliä" -fiilis. Pahinta tässä on, että kun se syöminen jollain tasolla oikeasti auttaa mielialaan.
Mulle peruskaava on se, että harmittaa ja jään yksin ja syön. Jos mies on kotona, en näin käyttäydy. Seuraavaan harmitukseen lääkkeenä voisi olla se, että yritän välttää yksin jäämistä. Toki joku keino pitäisi myös keksiä siltä varalta, että miehellä sattuu olemaan jotain menoa. "Et voi mennä nyt sinne, kun sitten mä jään yksin ja syön kilon karkkia." Ei kuulosta kovin reilulta ei (ja tosiaan ei auta, vaikka kotona ei olisi karkkia, sillä sitten menen kauppaan).
Tosi vaikea miettiä mitään korvaavaa toimintaa tolle karkin syömiselle, jonka seurauksena olo ainakin jollain tasolla paranee. Nytkin lähdin ulos ja vietin muutaman tunnin pihalla ja kirppareilla ja ei mitään vaikutusta mielialaan. Millä ihmeellä sitä korvaa sen mielihyvän, mitä syöminen aiheuttaa?? Tähän kysymykseen vastauksen keksijän soisi voittavan jonkun sortin palkinnon.
Tälläsiä asioita tänään. Ehkä huomenna paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti